Mietin tänään menneisyyttäni, lapsuuttani. Miten yksi mies hallitsi koko perhettä diktaattorimaisesti: väkivallalla, huutamisella, murhaavalla katseella, uhkailemalla (satuttamisella,tappamisella), paiskomalla ja rikkomalla tavaroita. Tätä miestä kutsuin "isäksi". Hän oli sisaruksieni isä. Väkivalta minua kohtaan oli enemmän henkistä väkivaltaa, joka vei itseluottamukseni, varmuuteni ja puolustautumiskykyni. On kestänyt 3-vuotta, että olen saanut osan niistä takaisin. Perheemme joutui kestämään helvettiä 6 vuotta...
Muistan kuinka hän tuli huoneeseeni, sulki oven, laittoi oven eteen tuolin ja istui siihen. Olin silloin siivoomassa huonettani. Hän vain katsoi minuun, katsoi murhaavalla katseellaan hampaita kirskutellen. Pyysin häntä poistumaan. "Mää en lähe minnekkään". Äiti onneksi saapui paikalle, jolloin en pystynyt enään peitellä pelkoani, kyyneleet virtasivat. Muistan myös sen kun hän käski pikkusisaruksieni potkimaan ja hakkaamaan minua, he tottelivat ja pakenin vessaan. Myöhemmin, kun hän oli lähdössä suihkuhuoneen kautta tupakille, seurasin häntä ja pyysin lopettamaan sen, miten hän käyttäytyy minua kohtaan. Hän käveli luokseni, katsoi tutulla katseellaan ja löi nyrkkinsä suihkukaappiin, mikä meni rikki. "Älä enään ikinä uhoa minulle!" Hän meni tupakille, en pystynyt tekemään muuta, kun vapista pelosta. Muistan, kun olin saunassa ja hän oli menossa tupakille, hän otti suihkun hanan käteensä ja suihkutti sillä suoraan kiukaaseen ja meni tupakille. En uskaltanut lähteä saunasta, ennen kun hän on käynyt tupakilla ja poistuu suihkuhuoneen kautta. Muistan, kuinka minua alkoi heikottaa ja katsoin saunan ikkunasta. Häntä ei enään näkynyt. Yritin avata saunan ovea, mutta se ei auennut, yritin työntää ovea ja silmäni alkoivat sumentua. Ovi aukesi ja heittäydyin suihkuhuoneen lattialle. Vuosien päästä sain tietää, että hän piti ovea kiinni. Muistan ne yöt, milloin nukuin kännykkä käsissäni, kuuntelin huutoja,itkua,tavaroiden paiskontaa ja odotin hetkeä,milloin soittaa apua.
Nämä muistelmat, mistä kerroin, olin sillon 4-5-luokalla.
Muistot virtasivat, kun katsoin pikkuveljeäni silmiin, kun potkii ovia, satuttaa muita, uhkailee tappaa äidin kepillä, hakkaa päätä seinään. En voi muuta kun seistä ja odottaa,että äiti tarvitsee minua. Autoin ottaa kepin pois ja käärimään peittoon... miksi näen menneisyyden haamut ja kauhut kun filminauhalta. Miksi veljeni kokee näin ja pelkää ja tuntee suurta vihaa, miksi näen veljeni silmissä jotain karmivan tuttua? Vielä 2 viikkoa, 2 viikkoa ja veljeni saa apua ja perheemme rauhaa ja voitaisiin elää kuin normaali perhe. Toivon,ettei tämä jatkuisi...
